Yleistä Ajankohtaista Tapahtumakalenteri Avoimet työpaikat Vaalit Päätöksenteko Yleishallinto Sivistystoimi Kirjasto Vapaa-aika Sosiaali- ja terveystoimi Tekninen toimi Rakentaminen ja ympäristö Kaavoitus Yritykset Linkit Kriisin sattuessa Palautelomake

Heinäkuu

1.7. klo 11 – 13 Perinteinen Huuvarin-Särkijärven nuorisoseuran kesätori Jukola pihalla ja sateen sattuessa sisällä.

Kauden juurekset ja vihannekset, kotileivonnaiset ja käsityöt ja paljon muuta. Paikkatiedustelut Satu Snirvi, 040 566 0691.


 

15.7. klo  11 – 15 Kesätapahtuma ja vanhaa maatalousperinnettä Prestbackan pihalla 

Perinteinen kesätori sekä maaseutuseuran työnäytöksiä. Tällä kertaa haluamme tuoda esiin maatalouden ja erityisesti maidontuottamisen merkitystä Suomen historiassa. Kylämme miehet ovat talven aikana nostaneet järvestä vanhoin välinein jäitä säilytettäväksi kesään asti, jääpalojen avullahan maito ennenvanhaa säilytettiin.  Tavoitteena on osoittaa nuoremmille sukupolville, miten vähin välinein ja suomalaisella sisulla työt hoidettiin ennen.  Vanhoja työkoneita ja laitteita näytillä. Lisäksi keräämme näyttelyyn mm. hääpukuja eri vuosikymmeniltä (vanhin 1903 eli jopa ennen Suomen itsenäisyyttä).  Prestbackan noutopöytä katettuna ja nuorisoseuran kahvipuffetti. Suomi 100-vuoden  juhlistamiseksi toivomme tulijoiden pukeutuvan kansallispukuun tai johonkin muuhun perinneasuun – virsutkin riittää!  (Askolan Itäpuolen Maaseutuseura, Huuvarin-Särkijärven Nuorisoseura)Osoite: Myrskyläntie  526, 07590 Huuvari