Yleistä Ajankohtaista Tapahtumakalenteri Avoimet työpaikat Vaalit Päätöksenteko Yleishallinto Sivistystoimi Kirjasto Vapaa-aika Sosiaali- ja terveystoimi Tekninen toimi Rakentaminen ja ympäristö Kaavoitus Yritykset Linkit Kriisin sattuessa Palautelomake

Päiväkeskus

Palvelukeskus Mäntyrinteen päiväkeskustoiminta on tarkoitettu kotona asuville askolalaisille ikäihmisille kuin myös Mäntyrinteen asukkaille. 

Päivätoiminnassa mm. harjoitellaan kädentaitoja eri materiaaleilla, liikutaan jumpaten ja pelaten. Keskustellaan ajankohtaisista tapahtumista, vaihdetaan ajatuksia sekä vietetään aikaa yhdessä mukavan tekemisen parissa. Viikoittain myös hartaushetki ja kuntosalin käyttö fysioterapeutin ohjauksella.

 

Tavoitteenamme on tukea ikäihmisten mielenvireyttä, toimintakykyä ja omatoimisuutta. 

Kokoonnumme pääsääntöisesti torstaisin klo 8.00-14.30. 

Maksullinen kuljetus on järjestetty Askolan eri kyliltä.


Päivätoiminnan palveluhintaan sisältyvät:

aamupala,

lounas,

iltapäiväkahvi,

monipuolinen viriketoiminta sekä

viikoittain vaihtuvat teemat.

 

Asiakkaat osallistuvat myös Mäntyrinteen yhteisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Ohjaajina toimivat Perushoitaja/päiväkeskusohjaaja Marja Koskinen ja Lähihoitaja Eila Hopeamaa

Päiväkeskuksen numerosta voi tilata ajan mm. jalkahoitoon. 

Puh. 040 7109 226 arkisin klo 8.00-16.00