Aktiivisuusraha vuoden 2025 osalta käytettiin Askolan kirkonkylän urheilukentän kuntoportaisiin

Aktiivisuusrahahankkeeseen oli varattu vuodelle 2025 Askolan kunnan talousarviossa 3 000 euroa ja se oli osa kunnan osallistuvaa budjetointimallia. Aktiivisuusrahahankkeen haku oli käynnissä tammi-helmikuussa 2025. Hakemuksia tuli vain kaksi kappaletta. Hakemukset pisteytettiin elinvoiman, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, kansalaisaktiivisuuden ja osallisuuden näkökulmista. Lisäksi hakemukset arvioitiin vaikuttavuuden ja sääntöjen kannalta. Hakemuksien käsittelyn jälkeen kunnan johtoryhmä totesi, ettei valitettavasti kumpikaan hakemus täyttänyt kriteereitä.

”Hakemuksia tuli vähän tänä vuonna, mikä oli erittäin harmittavaa. Kunnan osallistavan budjetoinnin kehittämistyötä jatketaan. Samalla mietitään uusia toteuttamistapoja ja tavoitteen selkiyttämistä sekä tarkastellaan hakuajankohtaa. ”, toteaa hankeavustuksen yhteyshenkilönä toiminut talouspäällikkö Kaija-Leena Tuomisto.

Askolan kunta on päätti kohdistaa 3 000 euroa aktiivisuusrahan kuntalaisien liikunnallisuuden tukemiseen kesän aikana rakentuneisiin kuntoportaisiin.

Kunnalle on tehty mm. aloitteita ja kyselyitä liittyen kuntoporrashankkeeseen kirkonkylällä. Johtoryhmä päättikin kohdistaa vuodelle 2025 varatun aktiivisuusrahamäärärahan tähän hankkeeseen ja näin samalla myös edistää hankkeen valmistumista jo vuoden 2025 kesän aikana. Kuntoportaiden toteuttaminen vastaa aktiivisuusrahahankkeen tavoitteisiin elinvoiman, hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja kansalaisaktiivisuuden näkökulmasta.

© Askolan kunta 2025