Askolan kunnanvaltuusto hyväksyi 1.9.2025 kokouksessaan kunnan tulevaisuusohjelman, jonka tavoitteena on vahvistaa kunnan talouden kestävyyttä ja varmistaa edellytykset palveluiden turvaamiselle kunnassa pitkällä aikavälillä. Ohjelmaa varten toukokuusta elokuuhun saakka työskennellyt ohjausryhmä toteutti kuntalaiskyselyn ja henkilöstökyselyn, joita hyödynnettiin ohjelman suunnittelussa.
Ohjelman toimenpiteet ulottuvat vuoden 2030 loppuun saakka, ja niiden kokonaisvaikutus on 2,5 miljoonaa euroa. Vaikutukset toteutuvat sekä menojen sopeuttamisella että tulojen kasvattamisella. Tulevaisuusohjelmassa huomioidaan lisäksi veto- ja pitovoiman säilyttämiseen liittyvä uusien yritys- ja asuinalueiden kaavoitus ja rakentaminen.
Suurimpina kokonaisuuksina ohjelmaan kuuluu vuonna 2026 toteutettavat palveluverkkoselvitykset ja organisaatiorakenteen tarkastelu. Selvityksistä laaditaan ennakkovaikutusten arvioinnit päätöksenteon tueksi. Lisäksi vuoden 2025 aikana arvioidaan neljän kunnan yhteisen rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun yhteistyösopimuksen jatko.
Tarkemmat laskelmat tulevaisuusohjelmasta löydät Askolan kunnan verkkosivuilta valtuuston pöytäkirjoista sekä Tulevaisuusohjelma talouden tasapainottamiseksi 2025-2030
”Tulevaisuusohjelma antaa meille selkeän suunnan ja toimenpidepolun. Haluamme varmistaa, että kuntalaisille tärkeät palvelut voidaan turvata myös tulevina vuosina”, toteaa kunnanjohtaja Annu Räsänen.
Lisätiedot:
Annu Räsänen
kunnanjohtaja
annu.rasanen@askola.fi
040 7109 045