Tällä viikolla vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa, jonka vuoden 2026 teemana ovat nuoret ja nikotiini. Teema on ajankohtainen, sillä erityisesti nikotiinipussien käyttö on lisääntynyt nuorten keskuudessa myös Itä-Uudellamaalla.
Kouluterveyskyselyn (2025) mukaan nikotiinituotteiden käyttö on lisääntynyt merkittävästi vuoden 2023 kyselyyn verrattuna. Erityisesti nikotiinipussien käyttö on yleistynyt yläkouluikäisten tyttöjen ja lukiolaisten keskuudessa. Askolassa päivittäin jotain nikotiinituotetta käytti 21 % 8.–9.-luokkalaisista ja 10 % lukiolaisista. Myös 4.–5.-luokkalaisten kokeilut ovat lisääntyneet, 10 % ikäryhmästä oli kokeillut jotain nikotiinituotetta.
Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026-raportin mukaan 95 % nuorista pitää nikotiinituotteita ainakin jonkin verran haitallisina. Silti niitä käytetään esimerkiksi stressin, keskittymisen ja sosiaalisen paineen vuoksi. Vaikka nikotiinituotteet voivat näyttäytyä harmittomina, nikotiini vaikuttaa kehittyviin aivoihin sekä heikentää unta, palautumista, keskittymiskykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Nikotiinituotteet kuormittavat myös ympäristöä. Käytetyt nikotiinipussit päätyvät liian usein luontoon, kaduille ja viemäreihin lisäten roskaantumista ja haitallisten kemikaalien leviämistä ympäristöön.
Aikuisella on tärkeä rooli
Tutkimusten mukaan aikuisten kiinnostus nuoren arkea kohtaan sekä avoimet keskustelut suojaavat nikotiinituotteiden käytöltä. Nikotiinista kannattaa puhua rauhallisesti ja ilman syyllistämistä.
Keskustelun voi aloittaa esimerkiksi kysymällä:
- Mitä nikotiinipusseista puhutaan koulussa?
- Mitä itse ajattelet niiden käytöstä?
- Oletko nähnyt tai kokeillut niitä?
- Tiedätkö, miten nikotiini vaikuttaa hyvinvointiin?
Vanhempien lisäksi myös valmentajilla ja muilla nuorten harrastuksissa mukana olevilla aikuisilla on tärkeä rooli terveellisten elämäntapojen ja nikotiinittoman arjen tukemisessa.
Lisätietoa ja tukea keskusteluun
- Ehyt: Etävanhempainilta huoltajille 5.11. klo 18. Lue lisää ja osallistu https://ehyt.fi/tapahtuma/kfv/
- Fressis: Tietoa ja tukea huoltajille
- Fressis: Nikotiiniton urheilu
Jos oma tai läheisen nikotiinituotteiden käyttö herättää huolta, apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä esimerkiksi opiskeluhuollosta ja hyvinvointialueen nikotiinivieroituspalveluista. Mitä aikaisemmin käyttöön puututaan, sitä helpompaa riippuvuuden ehkäiseminen ja siitä irrottautuminen yleensä on.
Yhdessä voimme tukea nuoria tekemään hyvinvointia edistäviä valintoja. Nikotiiniton arki vahvistaa terveyttä, ehkäisee riippuvuuksia ja tukee myös ympäristön hyvinvointia.
