Hakematta Paras Kampanja on käynnissä – suojellaan nuoria yhdessä alkoholin haitoilta!

Kevään myötä ilmat lämpenevät, koulujen päättäjäiset lähestyvät ja nuoret viettävät enemmän aikaa yhdessä juhlistaen ja kesästä nauttien. Osalla nuorista juhlintaan voivat liittyvät myös alkoholi ja muut päihteet.

Tutkimusten mukaan nuorten on helppo saada alkoholia ja tavallisin tapa on pyytää täysi-ikäistä henkilöä ostamaan sitä heille. Usein pyyntö kohdistuu tuttuun aikuiseen. Tilanne voi tuntua pieneltä tai harmittomalta, mutta aikuisen valinnalla on suuri merkitys. Kun sanot ei, suojelet nuorta ja osoitat välittämistä.

Hakematta paras -kampanja muistuttaa, ettei alkoholia tai muitakaan päihteitä tule välittää alaikäisille: aikuisella on tärkeä rooli nuoren hyvinvoinnin tukemisessa ja jo avoin keskustelu, selkeät rajat ja oma esimerkki voivat vaikuttaa ratkaisevasti nuoren valintoihin.

Moni vanhempi saattaa ajatella, että kotona nautittu tai vanhemman hankkima alkoholi on keino hallita nuoren juomista myös kodin ulkopuolella. Todellisuudessa se voi viestiä nuorelle, että alkoholin käyttö on hyväksyttyä. Samalla alkoholin ostaminen ei yleensä rajoita juomisen määrää, sillä nuoret voivat saada alkoholia myös muualta. Päinvastoin aikuisen hankkima alkoholi voi madaltaa kynnystä käyttää sitä enemmän.

Asiasta on tärkeä puhua myös perheen täysi-ikäisten nuorten kanssa ja muistuttaa millaisia seurauksia alkoholin käytöllä on alaikäisten hyvinvointiin ja terveyteen. Jokaisen aikuisen valinnat ja esimerkki vaikuttavat. On myös tärkeää tiedostaa, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on Suomessa rangaistava teko, riippumatta siitä, saako välittäjä siitä korvausta vai ei.

Omia valintoja miettiessä on hyvä myös muistaa, että nuoret ovat aikuisia herkempiä päihteiden haitallisille vaikutuksille ja riippuvuus voi kehittyä nopeammin. Mitä myöhemmin alkoholin käyttö aloitetaan, sitä vähemmän alkoholiin liittyviä ongelmia ilmenee myöhemmin elämässä. Alkoholin vaikutuksen alaisena nuorella on myös suurempi riski joutua väkivallan uhriksi tai tapaturmiin.

Lisäksi riski joutua liikenneonnettomuuteen nousee. Alkoholi vaikuttaa nuoren ajokykyyn riippumatta siitä, mikä ajoneuvo on kyseessä. Moottoriajoneuvo voi onnettomuustilanteessa aiheuttaa vakavia vammoja kuskille, mahdollisesti kyydissä olevalle ja muille tiellä liikkujille. Myös pyöräily vaatii hyvää motoriikkaa ja tasapainoa, joita päihtymys heikentää merkittävästi. Onnettomuuden sattuessa kuljettaja on lisäksi suojaton ja vammautuu usein vakavasti mm. pään tai raajojen alueelle. Päihtyneenä ei tulisi toimia minkään ajoneuvon kuljettajana.

Askolan kunta on mukana EHYT ry:n Hakematta Paras kampanjassa, jonka tavoitteena on lisätä aikuisille tietoisuutta alaikäisille välittämisen vaikutuksista sekä herättää pohtimaan omia asenteita alkoholin välittämiseen liittyen. Kampanja tarjoaa myös käytännön vinkkejä siihen, miten nuoren kanssa voi keskustella aiheesta rakentavasti ja miten alkoholin välittämisestä voi kieltäytyä.

Askolan kunnan nuorisopalvelut järjestävät päättäjäisviikonloppuna nuorille myös päihteetöntä toimintaa ja jalkautuvat nuorten pariin. Vanhemmat ovat tervetulleita osallistumaan toimintaan ja myös näin tukemaan nuorten päihteetöntä juhlintaa.

Lisätietoa päättäjäisviikonlopun toiminnasta antaa etsivä nuorisotyöntekijä Minna Lottanen; minna.lottanen@askola.fi, puh. 040 710 9111.

Tutustu kampanjaan ja materiaaleihin: https://ehyt.fi/ratkaisut/kampanjat/hakematta-paras-ethan-valita-alkoholia-alaikaiselle/

 

© Askolan kunta 2026