Hyvinvointikertomus on kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen, suunnittelun, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Sen tavoitteena on koota hyvinvointitietoa päätöksenteon tueksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 6 § säädetyn lain mukaisesti hyvinvointikertomuksessa kartoitetaan laaja-alaisesti ikäryhmittäin asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin nykytilaa ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi hyvinvointikertomus kuvaa kunnassa tehtyjä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimia ja nostaa esiin kehittämiskohteita.
Hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia päätöksiä ja toimia tehdään kunnan kaikilla sektoreilla. Tästä syystä eri palvelualojen välinen yhteistyö on erityisen tärkeää. Hyvinvointikertomuksen tarkoitus on lisätä ja tiivistää poikkihallinnollisen yhteistyön rakenteita terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kunnan monialainen hyvinvointityöryhmä vastaa yhdessä palvelualueiden kanssa hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden edistämisestä sekä hyvinvointikertomuksen ja vuosiraportoinnin laatimisesta.
Hyvinvointia edistävässä työssä tärkeitä toimijoita ja kunnan yhteistyökumppaneita ovat seurakunta, järjestöt ja yhdistykset, oppilaitokset, paikalliset yritykset sekä hyvinvointialueen palveluverkosto.
Laaja hyvinvointikertomus laaditaan aina valtuustokausittain. Uuden valtuustokauden 2025–2029 kattava laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 19.5.2025. Hyvinvointikertomus laaditaan nyt ensimmäistä kertaa kaksi osaisena. Kertomus osa julkaistiin kunnan tilinpäätöksen liitteenä ja suunnitelmaosa vuosille 2026–2029 julkaistaan omana asiakirjanaan talousarvio asiakirjan yhteydessä syksyllä. Näin halutaan tiivistää hyvinvointitiedon ja raportoinnin yhteyttä taloudensuunnitteluun ja -arviointiin.
Suunnitelmaosa sisältää tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi valtuustokauden ajalle 2026–2029. Tavoitteiden edistymisestä ja tehdyistä toimenpiteistä raportoidaan vuosittain kunnanvaltuustolle sekä kuntalaisille.