Palkokasvien voimaa ja perunaa pöytään!

Askolassa kurkistettiin uusiin ruokasuosituksiin

Askolassa päästiin maistamaan tulevaisuuden makuja, kun joukko ravitsemuksesta innostuneita kokoontui Kohtaamolle kuulemaan etukenossa uusista ruokasuosituksista. Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisee marraskuussa uudet kansalliset ruokasuositukset, jotka perustuvat viime vuonna julkaistuihin pohjoismaisiin ruokasuosituksiin. Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Suvi Malin johdatteli porukan herkulliseen aiheeseen.

kuvassa luennoitsija ja kuulijoita. valkokankaalla esitys
Askolalaiset tutustumassa tuleviin ruokasuosituksiin etunenässä. Edessä ruoka-asiantuntija Suvi Malin.

Suvi korosti pohjoismaisten suositusten painotuksia, joissa palkokasvit ja peruna nousevat isoon rooliin. Kasvikset, juurekset, hedelmät ja marjat saisivat päästä myös yhä useammin lautaselle. Kestävä kalakanta huomioiden kalaa olisi syytä popsia useammin. Mukana pysyvät myös kasviöljyt ja vähärasvaiset maitotuotteet.

kuvassa puolukoita, paprika, porkkanoita ja valkokaalia
Kasvikset, juurekset, hedelmät ja marjat kuuluvat edelleen tärkeä osa ravintoa.

Palkokasvien käyttöön kaivattiin niksejä, ja niitä Suvi jakoi auliisti. Hän muistutti, että monipuolinen, värikäs ja sesonkiin nojaava ruokavalio on hyvinvointia parhaimmillaan. Siinä säästää samalla kukkaroa ja ympäristöä.

kuvassa nainen esittelee erilaisia palkokasveja
Sesongin antimia kannattaa hyödyntää!

”Markkinoille on tullut runsaasti uusia kotimaisia palkokasvi- ja kalatuotteita, joten vaihtoehdoista ei ole puutetta” hän muistuttaa.

Hyvää mieltä ja voimaa lautaselta

Ravitsemus on varsinkin ikäihmisille erityisen tärkeää, sillä se tukee niin fyysistä kuin henkistä hyvinvointia. Erityisesti hyvien proteiinien, vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti on olennaista terveyden kannalta.

”Monipuolinen ja ravinteikas ruoka auttaa ylläpitämään energiaa, parantaa vastustuskykyä ja kohentaa mielialaa. Pienetkin muutokset ruokavaliossa voivat tuoda suurta hyötyä ja lisätä hyvinvointiamme”, toteaa Askolan kunnan hyvinvointikoordinaattori Johanna Viuhko.

Näillä eväillä askolalaiset suuntaavat kohti marraskuuta ja uusia kansallisia suosituksia. Värikäs ja maukas ruokamatka odottaa!

Lisätietoa:
Ruokaviraston verkkosivuilta
Maa- ja kotitalousnaisten verkkosivuilta

 

Kuvat: Johanna Viuhko
Teksti: Pirjo Lokka

© Askolan kunta 2024