Sain mahdollisuuden työssäoppimiseen Askolan kunnalla, kun opettajani kertoi minulle avoimesta mahdollisuudesta kunnalla. Kiinnostuttuani otin itse yhteyttä kunnanjohtaja Annu Räsäseen. Tämän myötä minut kutsuttiin haastatteluun, jossa kävimme läpi mitä työ tehtäviä minulla olisi ja minkälaisia tavoitteita tai toiveita minulla on työssäoppimiseen.
Yksi keskeisimmistä tehtävistäni oli kunnan eri rakennusten valokuvaaminen. Pääsin kiertämään koti kuntani eri kohteita ja sellaisissa kohteissa missä en ole ikinä käynyt vaikka olen kotoisin ja asunut Askolassa 18 vuotta. Valokuvauksen aikana koulussa opitut taitoni kehittyi vielä enemmän ja valokuvaaminen alkoi tuntua luonnolliselta. Lisäksi editoin ja viimeistelin kuvat. Opin uusia tekniikoita kuvankäsittelyohjelman käytöstä, joka paransi teknistä osaamistani.
Valokuvaamisen ja editoinnin lisäksi pääsin tekemään nimikylttejä lapsiparlamenttiin, kuvapankkia, ottamista kuvistani ja osana loppu työtä tonttiesiteen Askolan myynnissä oleville tonteille. Tonttiesitteessä pääsin yhdistämään sekä visuaalista että sisällöllistä osaamistani. Mietin sommittelua, mitkä ovat tärkeitä asioita tuoda esille, miten tuoda kunnan brändiä esille, kenelle esite on tarkoitettu. Tämä vahvisti osaamistani eri media-alan osa alueissa ja toi varmuutta omiin taitoihini.
Työssäoppimisen paras puoli oli Askolan kunnan positiivinen työilmapiiri. Työyhteisö otti minut hyvin vastaan, ja koin oloni tervetulleeksi alusta alkaen. Työkaverit olivat mukavia ja kahvitauoille oli kiva mennä kuuntelemaan keskustelua. Sain myös paljon tukea ja neuvoja aina silloin, kun niitä tarvitsin. Oli rohkaisevaa tietää, että apua oli saatavilla, eikä tyhmiä kysymyksiä tarvinnut pelätä 😊
Pidin että työaika oli joustavaa, se teki työpaikalle tulosta helpompaa sekä julkisilla että omalla autolla. Oli helppo ilmoittaa, jos kesken työpäivää piti lähteä tai jos oli kipeänä. Tämä antoi kuvan, että pystyy olemaan itsenäinen ja minuun luotetaan.
Kaiken kaikkiaan työssäoppiminen Askolan kunnassa oli erittäin positiivinen kokemus. Opin paljon uutta, kehityin teknisissä taidoissa ja sain hyvän käsityksen siitä, millaista viestintää kunnassa voi olla. Jakso antoi varmuutta tulevia opintoja ja työtehtäviä varten. Uskon, että tästä jaksosta saamani kokemus hyödyttää minua pitkään tulevaisuudessa.
Kiitos Askolan kunta tästä mahdollisuudesta.
Ella Pannula,
media-alan 3. vuoden opiskelija, Careeria