Välittämisen teon palkinto toi arvovaltaisia vieraita Tupatuen toiminnalliseen päivään

Tupatuen tapaamisen yhteiskuva Tupatuen tapaamisen yhteiskuva

Tupatuen vapaaehtoistyö sai vuonna 2025 valtakunnallisen Välittämisen teon palkinnon, jonka myönsivät Valli ry ja Geroclub ry. Palkinto on arvokas tunnustus Tupatuen tekemälle työlle ikääntyneiden hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Palkinnon myöntämisen yhteydessä sovittiin myös vierailusta Askolaan tutustumaan Tupatuen toimintaan käytännössä.

Vierailupäivä koitti 3.6., jolloin Tupatuessa vietettiin toiminnallista päivää. Päivän aikana toimintaan olivat tutustumassa psykologi Pirkko Lahti, Geroclub ry:n puheenjohtaja Ritva-Liisa Luomaranta sekä Valli ry:n suunnittelija Kati Harkimo. Askolan kunnasta mukana oli hallintojohtaja Petriina Wäre. Pornaisten kunnasta vierailuun osallistuivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Liljan-Kukka Runolinna sekä Pornaisten ikäihmisten neuvoston edustaja Terhi Niinikoski.

Vierailu oli Tupatuen toiminnassa mukana oleville tärkeä ja iloinen hetki ja siihen haluttiin valmistautua erityisellä huolella. Tilat laitettiin koreiksi, kuten askolalaisittain kauniisti sanotaan. Kahvit nautittiin posliinikupeista, pöytiä koristivat itse tehdyt pöytäliinat ja tilaan oli tuotu luonnosta kerättyjä kukkia kauniiksi asetelmiksi.

Päivään sisältyi tavallista enemmän ohjelmaa ja yhdessä tekemisen iloa. Vierailun aikana laulettiin tuttu laulu ”Kevät toi muurarin”, ja lisäksi Eila esitti laulun ”Peipon pesä”. Anneli kertoi omakohtaisista kokemuksistaan Tupatuen kotikäynneistä ja ryhmätoiminnasta. Birgit lausui runon ja Linnea esitti runon ruotsiksi. Vierailijat osallistuivat päivän ohjelmaan myös käytännössä, kun heidät kutsuttiin mukaan pelaamaan bingoa.

Lisäksi tupatuen vapaaehtoiset pääsivät ääneen kertomalla omista kokemuksistaan vapaaehtoistyössä sekä siitä, miten tärkeä merkitys sillä on yhteisöllisyyden, osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamisessa, myös vapaaehtoiselle itselleen.

Geroclub ry:n puheenjohtaja Ritva-Liisa Luomaranta kuvasi vierailua vaikuttavaksi.  ”Jäi hyvä mieli, että valintamme oli osunut oikeaan. Toimintaa voisi helposti monistaa muihinkin kuntiin. Erityisen tärkeää on kertoa, että kunta on antanut tilat toiminnan käyttöön maksutta. Sote-aikana kuntien tehtävä on ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen, ja Askola-Pornaisissa sitä tehdään hienosti. Kunta on jopa vakuuttanut vapaaehtoistoiminnan ja palkannut koordinaattorin. Näin sitä pitää!”

Myös Pirkko Lahti kuvaili vierailua lämpimin sanoin. ”Hienon hyvinvoinnin ja hyvän mielen hetken sai aistia. Sain todella hyvän mielen vierailulla luonanne.” Pirkko Lahden juttuun päivästä voi tutustua kokonaisuudessaan: Askola-Pornaisen TUPATUKI-toiminta – Geroclub

Vierailu vahvisti osaltaan sitä, että Tupatuen toiminta vastaa tärkeään tarpeeseen. Se tarjoaa ikääntyneille merkityksellisiä kohtaamisia, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Tupatuen kotikäynnit tuovat puolestaan turvaa arkeen ja asumiseen pienin turvalaittein, neuvonnalla sekä ohjauksella juuri niiden palvelujen pariin, joita ikäihminen itse tarvitsee ja toivoo.

Tupatuen toiminta on hieno esimerkki siitä, kuinka välittäminen muuttuu käytännön teoiksi – yhdessä tehden, kohdaten ja kuunnellen.

Lisätietoa toiminnasta ja kotikäynneistä

Seniorikoordinaattori Maria Ainola
Puh. 040 630 1647
maria.ainola@pornainen.fi

Askolan kunta tuottaa Tupatuki toimintaa yhdessä Pornaisten kunnan kanssa. Askolassa toimintaa rahoitetaan testamenttivaroin. Palvelut ovat suunnattu Askolassa ja Pornaisissa vakituisesti asuville ikäihmisille.

© Askolan kunta 2026