Askolan koulukeskus uudistuu: lukiolle uudet tilat 2024-2025, lukiosta yrittäjyys- ja työelämäpainotteinen
Taustaa investointihankkeelle
- Epävarmuus lukion nykyisten tilojen jatkumisesta käynnisti suunnittelun ja vauhditti päätöksentekoa.
- Alkuperäistä aikataulua (2025-2026) aikaistettiin vuodella (2024-2025).
- Kokonaistaloudellisesti järkevimmäksi nähtiin uusien tilojen nopea valmistuminen.
- Uusi aikataulu mahdollisti säästön väliaikaistilojen vuokraamisessa ja koulukeskuksen iv-peruskorjauksen yhdistämisen samaan urakkaan.
Alakoulusta ylioppilaaksi samassa kunnassa
- Oma uusi moderni lähilukio vahvistaa Askolan elinvoimaa voimakkaasti.
- Se sitouttaa nykyisiä kuntalaisia asumaan kotikunnassaan ja houkuttelee uusia asukkaita Askolaan.
- Toisin kuin muissa pienissä maalaiskunnissa Askolan nuoret voivat käydä koulua ensimmäisestä luokasta ylioppilaaksi asti omalla paikkakunnalla.
Askolan kunnan mittava panostus koulutukseen ja oppimiseen
- Askola investoi yli 5 milj. eur uuteen koulukeskukseen.
- Samalla lukio profiloituu yrittäjyys- ja työelämäpainotteiseksi.
- Askolan lukio rakennetaan kirkonkylän koulukeskuksen yhteyteen (Linnankoskentie 49), jossa toimivat myös Askolan alakoulu ja Askolan yläkoulu.
- Samassa yhteydessä koulukeskuksen C-osan tiloja remontoidaan ja lvis-tekniikkaa uusitaan.
- Hankkeen etuja:
– osaavan henkilöstön joustava hyödyntäminen
– tilojen tarjoamat mahdollisuudet opiskelijoiden sekä vapaa-ajan ja harrastustoiminnan käyttöön.
Numeroita ja avaintietoja
- Investoinnin kokonaiskustannusarvio on noin 5,2 miljoonaa euroa.
- Veikko Pohjanpellon säätiön rahoitus hankkeesta on noin puolet.
- Noin 1000 neliömetriä käsittävän uudisrakennuksen arvioitu valmistuminen on 8/2025 ja käyttöönotto 10/2025 mennessä.
- Hanke työllistää yhteensä noin 40–50 henkeä.
- Suunnittelu ja rakentaminen tapahtuvat yhtä aikaa.
Lukiosta yrittäjyys- ja työelämäpainotteinen
- Lukion painotus ei luo erillisiä valintakriteerejä, sillä yrittäjyysopinnot ovat vapaasti valittavissa kaikille lukio-opiskelijoille.
- Lukiossa opiskellaan yleisen opetussuunnitelman mukaisesti, mutta asioita tarkastellaan ja tehdään osittain eri tavoilla.
- Toiminnassa painotetaan oman paikkakunnan mahdollisuuksia ja askolalaista yritysyhteistyötä.
- Painotukset näkyvät koulun arjessa esimerkiksi nostoina opettajien omissa oppiaineissa, vierailuina ja tapahtumina.
- Profiloituminen näkyy kansainvälisessä toiminnassa ja korkeakouluyhteistyössä mm. erilaisissa yhteistyöprojekteissa.
Tilojen suunnittelu ja toteutus
- Hanke toteutetaan KVR-urakkana (kokonaisvastuu-urakka) jolloin urakoitsija ottaa tehtäväkseen rakennussuunnittelun. Suunnitteluvastuu on rakennuttajan sijaan urakoitsijalla.
- Huomio tilojen käytettävyyteen. Normaalien luokkatilojen lisäksi rakennukseen tulee myös muita oppimisympäristöjä.
- Opiskelijoille omaa työskentelytilaa.
- Tiloista väljät ja muunneltavat. Tilanjakoseinillä tilat jaettavissa.
- Tilat sopivat monenlaiseen toimintaan.
- Suunnittelussa huomioitu nykyajan tekniset kuin laadulliset vaatimukset.
- Uusinta tekniikkaa hyödynnetään mm. energiaratkaisuissa ja turvallisuudessa.
Hankkeen vaiheet ja aikataulusuunnitelma
Aikataulu perustuu suunnitelmiin ja on suuntaa antava – muutokset ovat mahdollisia!