Hiidenkirnut Askolassa.

Tervetuloa hiisien maille

Porvoonjoen jyrkkään rantakallioon muodostuneet hiidenkirnut hakevat luontonähtävyytenä vertaistaan!

Tämä Suomen suurin ja maailman mittakaavassakin merkittävä kirnuesiintymä koostuu 20:stä erilaisesta ja erikokoisesta lieriömäisestä muodostelmasta, hiidenkirnusta. Näistä Jättiläisen Kuhnepytty on suurin. Tällä yksittäisellä kirnulla on leveyttä 4,2 metriä ja syvyyttä jopa 10,3 metriä. Jyrkänteen vaikuttavat luonnonmuodostelmat johdattelevat kävijän aikamatkalle aina viimeisimmän jääkauden päättymishetkiin noin 10 000 vuoden päähän, jolloin kirnut ovat jään muovaamina kallioon uurtuneet.

Ennen kirnuesiintymän virallista löytämistä luonnonmuodostelmien olemassa olosta olivat tietoisia vain harvat ja valitut. Kirnujen paljastumiseen liittyy tarina, jonka mukaan kirnut paljastuivat vahingossa vuonna 1950. Soini Järvelä -niminen henkilö, alueella kiipeillessään ja kulkiessaan, tuli vahingossa siirtäneeksi maata allaan, ottaessaan tukea kuusennäreestä ja siten paljastaneeksi nämä erikoiset luonnonmuodostelmat. Tämän seurauksena alueesta kiinnostuttiin tarkemmin. Lopulta esiin kaivettiin peräti 20 erilaista kirnua. Varsinaiseksi valtakunnalliseksi nähtävyydeksi kirnut tulivat 15 vuotta myöhemmin vuonna 1965, jolloin kirnualueella pidettiin viralliset avajaiset.

Hiidenkirnujen opaskyltti, jossa ihmisiä katsomassa tietoja.

Saapuminen alueelle

Hiidenkirnut sijaitsevat Askolassa, Korttian kylässä. Kirnualueelle kulku tapahtuu alueen edustalla sijaitsevan parkkipaikan kautta, josta löytyy myös tarkempia opasteita alueesta. Parkkipaikalta matkaa kirnualueelle on noin 500 metriä. Alueelle on mahdollista saapua myös Porvoonjoelta käsin vesitse, esimerkiksi veneellä tai meloen. Kirnukallion juurelta löytyy rantautumispaikka tätä varten. Kirnualue sijaitsee jyrkässä rinteessä, jossa kulku tapahtuu pääosin portaita pitkin. Alueen lähimaasto on mäkistä ja paikoin vaikeakulkuista juurakkoisten ja kivisten polkujen takia, eikä kohde näin ollen ole esteetön. Alueella ei myöskään ole talvikunnossapitoa.

Alueelle on pieni pääsymaksu. Kerättävillä tuotoilla aluetta pidetään kunnossa. Hinnat: 4€/perhe, 2€/ aikuinen, 1€/ lapsi, 10€ /koululaisryhmä. Maksu on mahdollista suorittaa paikan päällä erilliseen lippaaseen, Mobile Paylla numeroon 35380 tai tilille FI 81 5013 2750 0558 99.

Kirnualueeseen on mahdollista tutustua myös alueella kulkevia reittejä pitkin. Kirnukallion päällä kulkee sininauhoilla merkitty maisemareitti, jolta avautuvat upeat näkymät Porvoon jokilaaksoon. Kirnualue on myös mahdollista kiertää kallion takana alhaalla kulkevaa luontopolkua pitkin. Kirnujen Porvoonjoenpuoleiselta laidalta löytyy lisäksi nuotiopaikka, jolla on mahdollisuus nauttia vaikkapa omia eväitä.

Hiidenkirnut Askolassa. Iso kivi metsässä tervehtii tulijoita

Lämpimästi tervetuloa hiisien maille!

 

© Askolan kunta 2024