Askolassa sijaitseva taidekahvila Terehtöörin kyltti rakennuksen ulkoseinässä.

Taidetta ja tunnelmaa

Porvoonjoen kupeessa sijaitseva taidekahvila Terehtööri henkii vanhaa aikaa ja kulttuuria.

Taidekahvilana nykyisin toimiva Terehtööri on Johannes Linnankosken, oikealta nimeltään Vihtori Peltonen, synnyinkoti. Hän syntyi vuonna 1869 Terehtöörin pihasaunaan. Nykyisin saunan voit löytää Johannes Linnankosken nuoruudenkodin pihapiiristä aivan kivenheiton päässä Terehtööristä. Tilan omistivat aikoinaan Vihtorin äidin Maria Peltosen vanhemmat.

Talo on elänyt ja kokenut vuosien aikana paljon. 1980-luvun alkupuolella talo jäi tyhjilleen ja ehti rapistua kymmenen vuoden ajan, kunnes vuonna 1993 askolalainen Marja Heikkilä osti paikan itselleen. Heikkilän rakkaus vanhoihin rakennuksiin ja kulttuurin säilyttämiseen on ollut tärkeää. Kunnostaminen on ollut iso urakka, mutta jo remontin aikana Marja Heikkilä järjesti talolla ensimmäisen tapahtuman. Terehtöörissä on järjestetty useita näyttelyitä ja aitassa on kesäisin Askolan käsityöläisten myyntinäyttely.

Taidekahvila Terehtöörissä voit vierailla myös pihapiirissä tai sopia Marja Heikkilän kanssa tutustumisesta taloon ja aittaan.

Tervetuloa tupaan!

Askolassa sijaitseva taidekahvila Terehtööri ulkoapäin kuvattuna.

© Askolan kunta 2024